Varaslähtö Teatterikesään: Tukkateatterilla kahden kantaesityksen ilta

Tukkateatteri avaa Tampereen Teatterikesäviikon kahdella kantaesityksellä sunnuntaina 5.8. Sunnuntai-ilta tarjoaa taidetta silmille ja korville, sillä ensi-iltansa saavat poikkitaiteellinen runo- ja tanssiteos Kaikki metrit ja puut sekä audiofiktiivinen teatterikuunnelma Ode to Plastic.

Kristiina Wallinin runoteos Kaikki metrit ja puut synnytetään eläväksi tanssin, musiikin, äänen ja puheen dialogina. Ihmisen elämä laajassa maailmankaikkeuden kokonaisuudessa on matka, josta jää jälkiä ympäristöömme. Assosiaatioiden virta on jokaisella henkilökohtainen ja siihen vaikuttavat aika, tila, äänet, tuoksut – koko ympäröivä hetki.

Tanssija Päivi Röppänen toteuttaa esitykseen oman liikeilmaisun ja muusikko Anniina Kangasniemi vastaa ääni- ja musiikkisuunnittelusta. Visuaalinen ilme ja projisointi ovat valosuunnittelija Sara Aaltion käsialaa. Kaiken kaikkiaan teos on monen eri taiteen muodon yhteentulema.

Tutkimme työryhmän kanssa esittämistä eri tiloissa: puolet näytöksistä nähdään Tukkateatterilla, jossa ulkopuolinen maailma piirtyy lavastukseen kuviksi; toinen puoli näytöksistä esitetään vaihtuvissa kaupunkitiloissa. Tarkoituksena on tutkia esityksen katsomiskokemuksia, valintaa, yllättävyyttä ja merkitysten muutosta ympäristötekijöiden mukaan, ohjaaja Katri Häti avaa esityksen lähtökohtia.

Audiofiktiivinen teatterikuunnelma Ode to Plastic jatkaa ympäristöön jäävien jälkien tutkimista tarkastelemalla suhdettamme muoviin. Muovi ympäröi meitä, eikä tiedostava kuluttaja ole voinut välttyä viimeaikaiselta muovin kulutusta tarkastelevalta uutisoinnilta.

Tukkateatterin audiofiktiossa muoviset esineet ja pakkausmateriaalit saavat uuden elämän työryhmän antaessa muovin puhua puolestaan. Audiofiktiossa simultaanisesti muoviesinein ja ihmisäänin tuotettavat äänet luovat kuulokuvan, jossa kuulijan mielikuvitus saa pääroolin.

Audiofiktio on kiinnostava tapa käsitellä muoviin liittyviä ristiriitaisuuksia. Kuulija voi päättää, kertooko teos valtamerten jätepyörteistä, muovirasioista astiakaapissa tai täysin jostain muusta kuin muovista itsestään, audiofiktion ohjaaja Terhi Meriläinen kertoo.

Molemmat teokset ovat osa Tampereen Teatterikesän OFF-ohjelmistoa. Tukkateatterin teatterintäyteiseen Teatterikesäviikkoon mahtuu yhteensä 17 näytöstä, joissa kyseisten kantaesitysten lisäksi nähdään kolmen aiemmin keväällä ja kesällä ensi-iltansa saaneiden teosten esityksiä.

********

Poikkitaiteellinen runoteos Kaikki metrit ja puut Tukkateatterilla 5.8.2018 klo 16, audiofiktiivinen teatterikuunnelma Ode to Plastic klo 18.
Lisätiedot ja lippuvaraukset:

KAIKKI METRIT JA PUUT

Pauliina Leppinen
0400549445
pauliina.leppinen@gmail.com

ODE TO PLASTIC

Terhi Meriläinen
terhi.merilainen@tukkateatteri.fi

http://tukkateatteri.fi/ohjelmisto/kaikki-metrit-ja-puut/
http://tukkateatteri.fi/ohjelmisto/ode-to-plastic/

Julkaistu kohteessa Ei kategoriaa