Monsteri olohuoneessa tammi-helmikuun esitykset

“Elämä on Tetris-peli ja siihen tuli just yks vaikeustaso lisää.”

Tukkateatterin esityskauden 2020 aloittaa marraskuussa 2019 ensi-iltansa saanut Monsteri olohuoneessa, joka nähdään tammi-helmikuussa 12 kertaa.

Näytelmässä teini-ikäinen Ankkis asuu Keravalla kahdestaan MS-tautia sairastavan isänsä kanssa. Ankkiksen isi on entinen moottoripyöräjengiläinen, mutta sairauden takia hän on yhä riippuvaisempi tyttärestään. Pitsalaatikoista ja Bounty-patukoista täyttyvän huushollin pyörittäminen uuvuttaa Ankkiksen, joten huolestunut opettaja lähettää sosiaalityöntekijän tarkastamaan perheen tilannetta. Ihan vaan piipahtamaan ja tervehtimään.

Ohjaaja Anne Karema kertoo:  “Rakastuin näytelmän ylitsepääsemättömään positiivisuuteen. Ihastuin sosiaalityöntekijään, joka näkee kaiken ja ymmärtää mikä on tärkeää. Paloin halusta tarttua tähän ensemblehenkiseen, yhteen hiileen puhaltavaan teokseen.” Esityksen kohderyhmäksi ohjaaja määrittelee kaikki, joilla on joskus mennyt kaikki päin puuta.

Makarooni taipuu moneksi kun Tukkateatterin viisihenkinen ensemble tanssittaa näyttämölle iloisensurkean tapahtumien ketjun, Otherworldin, imatralaisen hevirokkarin, ääni- ja teatteritaiteen kakofonian sekä yhden moottoripyörän. Monsteri olohuoneessa on hulvaton kertomus nuoresta, joka joutuu olemaan aikuinen, ja aikuisista, jotka sitä eivät ainakaan ole. Ennen kaikkea se on lupaus siitä, että asioilla on tapana järjestyä. Jotenkin. Lopulta.

Esitystä ei suositella alle 13-vuotiaille. Ensi-ilta oli Tukkateatterissa lauantaina 30.11.2019 klo 19.
Lisätietoja www.tukkateatteri.fi/monsteri-olohuoneessa

Julkaistu kohteessa Ei kategoriaa