Jännitysnäytelmä Sokea Piste vierailee Tukkateatterilla 16.11. alkaen

Sokea Piste – kun narsisti saa otteen        

Näyttämöt Hämeenkyrön lukiolla ja Tampereen Tukkateatterilla muuntautuvat narsistisen vallankäytön piinapenkiksi, kun Drama Queen Oy:n tuottama jännitysnäytelmä Sokea Piste saa ensi-iltansa 16.11.2019.

Näytelmä kertoo sokeasta ammattisäveltäjänaisesta, jonka elämään ujuttautuu manipuloiva ja narsistinen mies. Sokea Piste käsittelee sokeutta fyysisenä ominaisuutena mutta myös henkisenä kyvyttömyytenä tunnistaa lähipiirissä piileviä kamaluuksia. Narsismi, psykopaattisuus, alistaminen ja alistuminen. Näytelmä avaa katsojille maailman, jossa vain rohkea näkee.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja, Drama Queen Oy:n toimitusjohtaja Suvi Vanhala on haastatellut näytelmää varten kokemusasiantuntijoita niin Näkövammaisten liitosta, kuin Narsistien uhrien tuki Ry:stä. Myös sokeiden apuvälineiden oikeaoppiseen käyttöön on saatu opastusta.

Sokea Piste-näytelmän esityksiä tulee yhteensä 14, joista kaksi esitetään Hämeenkyrössä lukion auditoriossa ja muut Tampereen Tukkateatterin tiloissa. Kaksi Tukkateatterin esitystä on kuvailutulkattu.

Rooleissa nähdään Nelli Sinisalo, Jere Saarela,
Ida Virkkala, Mitja Ohtola, Pekka Kari sekä
Kati Mykkänen.

Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut: Suvi Vanhala (kulttuurituottaja YAMK)
Tuottaja: Drama Queen Oy 
Säveltäjä:  Arto Kumanto
Valo-ja ääniteknikko: Suzanne Sommar

Lisätietoja:
Suvi Vanhala, toimitusjohtaja, Drama Queen Oy 
p. 044 987 1355, suvi.vanhala(at)dramaqueen.fi
www.dramaqueen.fi, www.sokeapiste.com

Esitykset

Esitykset Tukkateatterilla ellei muuta mainittu.

  • la 16.11.2019 klo 19 Ensi-ilta
  • ke 20.11. klo 19 KUVAILUTULKATTU ESITYS
  • la 23.11. klo 19 TÄMÄ ESITYS HÄMEENKYRÖSSÄ LUKION AUDITORIOSSA
  • su 24.11. klo 14 KUVAILUTULKATTU ESITYS
  • pe 29.11. klo 19
  • la 30.11. klo 19 TÄMÄ ESITYS HÄMEENKYRÖSSÄ LUKION AUDITORIOSSA
  • su 1.12. klo 14
  • ti 3.12. klo 19
  • ke 11.12. klo 19
  • su 15.12. klo 14
  • ke 18.12. klo 19
  • ke 8.1.2020 klo 19
  • la 11.1.2020 klo 19
  • pe 17.1.2020 klo 19

Liput

22 € peruslippu
12 € opiskelija, eläkeläinen
5 € teatteriala

Osta liput ennakkoon verkkokaupasta:
https://holvi.com/shop/dramaqueenoy/section/sokea-piste-lippukauppa/

Julkaistu kohteessa tiedote, vierailevat