Blogiarkistot

Teatterikesä käynnistyy myös Tukkateatterilla

Tukkateatteri on elokuussa mukana Tampereen Teatterikesän OFF Tampere -ohjelmistossa sekä Tapahtumien Yössä monipuolisella ohjelmalla. Keväällä ensi-iltansa saaneet yhteiskuntakriittinen ISÄ, POIKA JA PYHÄ ÄITI sekä mysteerinäytelmä Hautuumaalaiset palaavat vielä kerran ohjelmistoon osana OFF Tamperetta. Hautuumaalaisista nähdään lyhennetty, noin 70 minuutin, vierailuversio.

Merkitty: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
Julkaistu kohteessa tapahtuma, tiedote, vierailevat

Tulossa toukokuussa: Maailmanlopun hyvä ihminen

Löytyykö kaaoksen keskeltä hyviä ihmisiä? ”En ajatellut loppuni tulevan näin. Että PUM, otan kaikki mukaani. Perheeni, tuttavani, kaikki, koko ihmiskunnan. Luulin kuolevani yksin. Halusin kuolla yksin. Olen ollut pirun väsynyt elämään jo pitkään. Ajatellut, että antakaa minun mennä, pärjäilkää te.

Merkitty: , , , , , , , , , , , , , , ,
Julkaistu kohteessa näytelmä, tiedote