Zazie

Tukkateatterin kevään 2007 ensimmäinen produktio on kotimaisen kantaesityksensä saava Zazie. Näytelmää esitetään maalis-huhtikuussa 2007 Finlaysonin Vesivoima-tilassa.

Näytelmä perustuu Raymond Queneaun vuonna 1959 ilmestyneeseen romaaniin Zazie dans le métro. Queneau kuuluu ranskalaisen modernismin eturivin kirjailijoihin ja romaanin absurdi maailma on kiehtonut muitakin, mm. elokuvaohjaaja Louis Mallea, jonka samanniminen elokuva ilmestyi vuonna 1960.

Zazien on dramatisoinut Jukka Mannerkorven käännöksen pohjalta Janne Hannula ja sen ohjaa Katri Kekäläinen. Lavalla nähdään niin vanhoja tukkateatterilaisia kuin uudempiakin tuttavuuksia. Zazien roolissa on Tampereen ylioppilasteatterin kasvatti Minna Rajamäki ja hänen enoaan Gabrielia näyttelee Ville Mononen. Lisäksi lukuisissa muissa rooleissa tavataan Jutta Valkeinen, Harri Kailanto, Sirja Tulensalo, Janne Hannula, Mira Meklin ja Mikko Joukamaa.

Zazie kertoo 12-vuotiaan tytön viikonlopusta Pariisissa, joka on metrolakon vuoksi aivan sekaisin. Mitä eno oikein tekee työkseen? Miten ihmeessä täti on niin täydellinen? Mikä outo äijä Zazieta oikein seuraa? Aikuisten maailma näyttäytyy tytön silmissä absurdina ja kummallisena. Näytelmä on oudoista juonenkäänteistään ja välillä hyvinkin kummallisista roolihenkilöistään huolimatta lämmin, vaikkakin melko musta komedia. Tiettyjä pariisilaisia alakulttuureja käsittelevästä sisällöstään ja karskista kielestä johtuen sitä ei suositella aivan perheen pienimmille, suositusikä on kolmetoista.

Tukkateatterin taitava ensemble tulkitsee Queneaun maailman elämänmakuiseksi absurdiksi komediaksi, josta ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Miltä näyttää maailma kaksitoistavuotiaan silmin? Toivotamme katsojat mukaan viettämään villiä viikonloppua 50-luvun Pariisiin!

Lehdistön sanomaa

”Esimerkistä käyvää teatteria

Tässä on nyt esitys ja näytelmä, jonka vuoksi Tampere voi mainostaa olevansa teatteripääkaupunki. Ohjaaja Katri Kekäläinen on ottanut lempikirjan hyllystään ja päättänyt tehdä omannäköisensä jutun. Raymond Queneau ei Suomessa taatusti myy, mutta esitys voi hytkäyttää, jos joku osaa tulkita 12-vuotiaan maailmaa näin hulvattomasti.

/…/

Janne Hannula on dramatisoinut Queneaun ranskalaisuutta mehevästi pilkkaavan tekstin letkeäksi lavarumbaksi, jossa ei juuri kuollutta paikkaa näy. Ihailtavinta kaikessa on kahdeksan näyttelijän tasaväkisyys. Kaikki taitavat parodian vivahteet, kepeän mimiikan, katsojan etukenoon vetävän sisäisen rytmin.” – Anne Välinoro, Aamulehti 14.3.2007

Tekijät

Ohjaus – Katri Kekäläinen
Dramatisointi – Janne Hannula
Tuottaja – Katri Häti
Lavastus – Venla Moisala
Lavastusassari – Meri Kailanto
Puvustus – Salla Heinänen
Maskeeraus – Piia Karkkola
Valosuunnittelu – Meri Ekola
Graafinen suunnittelu – Outi Kaikkonen
Valokuvat – Ossi Ahola
Video – Janne Jokinen

Rooleissa – Minna Rajamäki, Ville Mononen, Jutta Valkeinen, Harri Kailanto, Sirja Tulensalo, Janne Hannula, Mira Meklin ja Mikko Joukamaa

Esitykset

Esitykset keväällä 2007:

la 10.3. klo 18 ENSI-ILTA
ma 12.3. klo 18
pe 16.3. klo 18
la 17.3. klo 13 ja klo 18
su 18.3. klo 18
pe 23.3. klo 18
pe 13.4. klo 18
la 14.4. klo 18
su 15.4. klo 13 ja 18
to 19.4. klo 18
pe 20.4. klo 18
la 21.4. klo 18
su 22.4. klo 18
to 26.4. klo 18
pe 27.4. klo 18
la 28.4. klo 18
su 29.4. klo 18

Esitykset Finlaysonin Vesivoima-tilassa (Kuusvooninkisen 4. krs), sisäänkäynti Väinö Linnan aukiolta, samasta ovesta kuin lasten kulttuurikeskus Rullaan ja viereisestä kuin Rupriikkiin ja TR1:een… [kartta]

Liput: 12/6 euroa. Ryhmät (yli 10 henkeä): 8 euroa/hlö

Kuvia

Valokuvat: Ossi Ahola. Kuvia saa isommaksi klikkaamalla kuvaa.

zpress1

Roolissa: Minna Rajamäki

zpress2

Roolissa: Ville Mononen

zpress3

Roolissa: Ville Mononen

zpress4

Rooleissa: Minna Rajamäki, Ville Mononen, Janne Hannula, Mikko Joukamaa ja Sirja Tulensalo

zpress5

Rooleissa: Minna Rajamäki ja Ville Mononen

zpress6

Rooleissa: Mira Meklin ja Harri Kailanto

zpress7

Rooleissa: Mikko Joukamaa, Ville Mononen ja Jutta Valkeinen

zpress8

Rooleissa: Sirja Tulensalo ja Mira Meklin

zpress9

Rooleissa: Ville Mononen, Minna Rajamäki ja Sirja Tulensalo

zpress10

Rooleissa: Ville Mononen ja Sirja Tulensalo

zpress11

Rooleissa: Minna Rajamäki ja Harri Kailanto

zpress12

Rooleissa: Minna Rajamäki, Ville Mononen ja Mira Meklin