Tukkateatteri on mukana Kaikukortti-verkostossa (avautuu uuteen välilehteen) vuoden 2025 alusta lähtien.

Mikä on Kaikukortti?
Kaikukortin tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten, perheiden ja ikäihmisten mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä.
Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja teatterin ja konserttien lisäksi esimerkiksi uimahalliin, museoihin ja festivaaleille sekä kurssipaikkoja kansalaisopistoihin.
Lue lisää Kaikukortista, sen myöntöperusteista ja Tampereen muista Kaikukortti-kohteista tästä linkistä. (avautuu uuteen välilehteen)
Kaikukortti Tukkateatterilla
Kaikukortti on voimassa kevään 2025 näytelmissä:
Kuka nukkuu koiranunta?
Minäkkäät
Jumalallinen unohdus – inhimillinen erehdys
Kaikukortti käy pääsääntöisesti kaikkiin esityskauden esityksiin. Tarvittaessa voimme kuitenkin rajata kaikukorttilaisten määrää esimerkiksi ensi-illoissa tai näytelmän viimeisissä esityksissä.
Jos Kaikukortin haltijan perheessä on alle 18-vuotiaita lapsia tai lastenlapsia, pääsevät he esitykseen maksutta Kaikukortin haltijan seurassa. Mainitse lasten lukumäärä lippuja varatessasi. Tutustuthan etukäteen esityksen soveltuvuuteen lapsille/nuorille.
Vammaisen henkilön avustaja, opas tai saattaja pääsee esitykseen maksutta. Ilmoita lippua varatessasi, että saavut avustajan kanssa. Huomioithan, että Tukkateatterille ei valitettavasti ole esteetöntä sisäänkäyntiä (ulkona portaat).
Kaikukortilla voi nähdä saman näytelmän vain yhden kerran.
Suosittelemme varaamaan lipun etukäteen. Katsomomme on pienehkö, joten varaamalla varmistat, että mahdut haluamaasi esitykseen.
Lipun voi varata aikaisintaan viikkoa ennen esitystä.
Varaa lippu näiden kanavien kautta:
- nettisivujemme lomakkeella tästä linkistä
- sähköpostitse lippuvaraukset(at)tukkateatteri.fi
- puhelimitse p. 041 440 5022 (myös tekstiviesti ja Whatsapp)
Lippua varatessasi mainitse Kaikukorttisi numero. Jos tulet esitykseen lasten kanssa, ilmoita myös lasten lukumäärä lipun varauksen yhteydessä.
Lippu lunastetaan ennen esityksen alkua teatterilta. Esitä Kaikukortti lippua lunastaessasi.