Tukkateatterista

Tukkateatteri on vuonna 1999 perustettu teatteriryhmä. Teimme aiemmin teatteria vaihtuviin tiloihin, ennen kuin kotimme ja vakituisempi tilamme löytyi Tammelasta entisistä pankin sosiaalitiloista, joihin rakensimme huoneteatterimme. Toimimme Tammelan puistokatu 29:ssa vuodet 2008-2014. Vuoden 2015 majailimme kumppanuustalo Arttelissa ja vihdoin vuoden 2016 alusta muutimme virallisesti uuteen kotiimme osoitteeseen Laukontori 12 (kartalla).

Toimimme edelleen produktiolähtöisesti, mikä tarkoittaa sitä, että jokaiseen produktioon kerätään työryhmä aina erikseen, yleensä ohjaajavetoisesti. Produktioiden ohella teatterillamme tuotetaan myös muuta toimintaa, josta lisää täällä.

Valmistamme vuodessa keskimäärin 4-6 ensi-iltaa. Esityksissämme pyrimme katsomaan toisin ja näkemään itsestäänselvyyksien taakse. Pääpaino tuotannoissamme on uusilla, itsekirjoitetuilla tai -dramatisoiduilla teksteillä, mutta tartumme rohkeasti myös kotimaisiin ja kansainvälisiin klassikoihin. Esitysarkistoomme pääset tutustumaan täältä.

Tue Tukkateatterin toimintaa ryhtymällä kannatusjäseneksi!

Kannatusjäsenmaksu on min. 30 euroa / vuosi. Se pitää sisällään kaksi jäsenhintaista 3,50 euron lippua jokaiseen vuoden aikana tehtävään teatterin omaan produktioon.

Kannatusjäseneksi ryhtyminen onnistuu maksamalla kannatusjäsenmaksu Tukkateatterin tilille.

Kysy lisätietoja kannatusjäseneksi ryhtymisestä ja maksutiedot: hallitus(at)tukkateatteri.fi.