Tiedote: 20-vuotiasta Tukkateatteria juhlistavat lyhytnäytelmät on valittu

Tukkateatterin 20-vuotisjuhlinta aloitetaan lyhytnäytelmistä koostuvalla kaksiosaisella Tukkateatterin Juhlakattauksella, joka saa ensi-iltansa Tukkateatterilla 26.1.2019.

Lyhytnäytelmiä kirjoittamaan ilmoittautui peräti 17 uutta ja vanhaa Tukkateatterin jäsentä. Tehtävänantona oli kirjoittaa lyhytnäytelmä maksimissaan viidelle näyttelijälle, ja näytelmän tuli sisältää (kirjoittajan valitsemalla tavalla) kolme elementtiä: juhla, kasvu ja tahra.

Määräaikaan mennessä 11 kirjoittajaa palautti yhteensä 14 lyhytnäytelmäkäsikirjoitusta.

Alunperin oli tarkoitus valita palautetuista teksteistä 4-6 lyhytnäytelmän kokonaisuus, jossa Tukkateatterin tekijät ja tyyli tulisivat edustettua juurista latvoihin. Palautetut tekstit kuitenkin yllättivät, sillä jokainen kirjoittaja tai teksti edusti jotain sellaista olennaista ja tärkeää, ettei sen pudottamisessa ollut järkeä. Päädyttiin valitsemaan yksi teksti jokaiselta kirjoittajalta.

Näin syntyy kaksiosainen Tukkateatterin Juhlakattaus, joka sisältää itsenäisinä mutta yhtenäisinä osina Ensimmäisen kattauksen sekä Toisen kattauksen. Voilà!

Ensimmäinen kattaus:

Heikki Hagman: Yhden loppu ja erään alku
Jussi Laitinen: Lyhyet suhteet voivat olla kauniita
Sirja Tulensalo: Valmistuminen
Anne Karema: Entä jos
Johanna Yrjänäinen: Täysin perinnöllinen
Markku Soikkeli: Eurooppalainen aamunkoitto

Toinen kattaus:

Nina-Mari Niskanen: 911
Juho Laitinen: Partneri
Terhi Tuominen: Meidän perhe
Erik Forss: Tahra
Marko Itkonen: Tukkateatterin Griis

Kata juhlapöytä rohkeasti mutta rennosti. Kekseliäs koristelu on tärkeämpää kuin samanlaiset lasit ja lautaset.

Lyhytnäytelmiä saatiin peräti 11 eri kirjoittajalta.

Lyhytnäytelmiä saatiin peräti 11 eri kirjoittajalta.

 

Julkaistu kohteessa tiedote