Ohjaustarjouksia haetaan syys/talvikaudelle 2016-2017

Tukkateatteri hakee ohjaustarjouksia ja esitysideoita ensisijaisesti syksylle 2016 ja alkuvuodelle 2017. Suunnitellut ensi-illat ovat syyskuun alussa, lokakuun lopussa, joulukuussa sekä helmikuussa. Lisäksi kesä 2016 on vielä vapaana.

Lähetä siis oma ohjaustarjouksesi, ohjaussuunnitelmasi tai esitysideasi hallitukselle (hallitus@tukkateatteri.fi) viimeistään sunnuntaina 31.1.2016. Hallitus käsittelee kaikki saapuneet ehdotukset la 6.2. klo 15-18 pidettävässä ohjelmistokokouksessa, jossa ohjaustarjous esitellään vielä suullisesti hallitukselle. Valmistaudu siis tulemaan fyysisesti paikalle tai esittämään ohjaustarjouksesi etäyhteyksien kuten esimerkiksi Skypen kautta.

Ohjaustarjous on vapaamuotoinen. Toivomme siitä selviävän esityksen nimen (tai työnimen), mitä esitys käsittelee, sekä tietoa ohjaajasta ja hänen osaamisestaan ja kokemuksestaan. Ohjaustarjouksessa tulisi olla alustavia tietoja työryhmästä (ohjaaja, tuottaja, näyttelijöiden määrä tms.) sekä itse esityksestä, sen tyylilajista ja toteutuksesta. Tekijänoikeudet ja niiden hinta on hyvä olla selvillä jo tarjousta tehdessä. Samoin muutakin alustavaa tietoa budjetista, esimerkiksi mikäli se vaatii erityisiä teknisiä vaatimuksia, epookki-puvustusta tai muuta sellaista joka oleellisesti vaikuttaa budjettiin. Kerrothan tarjouksessa myös toiveesi ensi-illan ajankohdasta. Erityisesti haluamme tietää miksi haluat tehdä juuri tämän proggiksen ja miksi juuri Tukkateatterissa! Liitäthän tarjoukseesi mukaan esitettävä teksti tai kirjallinen esityskonsepti, jos esitys ei ole tekstilähtöinen.

Tehdäksesi ohjaustarjouksen kaiken ei tarvitse olla vielä selvillä, mutta varsinkin tekijänoikeudelliset asiat toivomme olevan tiedossa tarjousta tehdessä. Työryhmän tulisi koostua ensisijaisesti jäsenistöstämme. Mikäli haluat tuoda oman ensemblesi Tukkateatterin lavalle, tietoa tilojen vuokrauksesta löydät täältä. Huomioithan, että Tukkateatteri ei maksa ohjauspalkkiota.

Lisätietoja voit kysyä sähköpostitse osoitteesta hallitus@tukkateatteri.fi

Merkitty: , ,
Julkaistu kohteessa tiedote