Tulossa ohjelmistoon

Tervetuloa teatteriin! Tällä sivulla kerrotaan Tukkateatterin tulevista produktioista.


Marraskuu 2025

Jälleennäkemisiä

Jälleennäkemisiä on espanjalaisen Jerónimo Cornellesin rikas, elämäntäyteinen draama (Reencuentros). Näytelmä on Suomen kantaesitys, jonka uudelleentulkinnan ohjaa Paula Folqués. Folqués ohjasi näytelmän yhdessä Katri Hätin kanssa vuonna 2020, mutta esityskausi jäi tyngäksi koronasulkujen vuoksi.

Jälleennäkemisiä kertoo neljästä ex-parista, jotka kohtaavat ensi kertaa vuosien jälkeen eräässä kaupungissa. Kahdeksan henkilöä kohtaavat ennalta arvaamattomasti arjen keskellä, mikä on käänteen tekevää heidän elämälleen. Rakkaus, viha, uuden elämän alku ja kuolema kietoutuu yllättävällä tavalla toisiinsa odottamattomassa hetkessä ja linkittää henkilöt ja tarinat toisiinsa säästelemättä draamaa ja komiikkaa.

Jälleennäkemisiä näyttää miten rakkauden syttymistä ei määritä sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen vaan rakkaus itsessään on elämän moottori ja sitä ruokkii sydänsurut. Jokainen meistä on onnensa seppä ja jokainen kohtaaminen avaa mahdollisuuden onneen.
Ensi-ilta on 29.11. ja esityksiä on 23.1.2026 asti.


Helmikuu 2026

Valittu

Isäni matkassa halki sotivan Euroopan

Tukkateatterin kevätkauden 2026 avaa Terhi Vähäkorven kirjoittama ja ohjaama Valittu, joka on hitusen tärähtänyt road mövie tubista ja tyttärestä, joka eksyy isänsä natsimenneisyyteen.

Tyttären isä on syksyllä 1942 yksi valituista, jotka pääsevät Saksaan tuberkuloosihoitoon, kun Suomessa ei ole enää riittävästi parantolapaikkoja. Kesään 1943 mennessä muut palaavat Suomeen, mutta isä päättää jäädä, vaikka ei tarvitse enää parantolahoitoa. ”Minut on kutsuttu Saksaan hoidettavaksi als Gast der Deutschen Wehrmacht ja minä otan sen mahdollisuuden vastaan niin kauan kuin Wehrmacht katsoo minun sen ansaitsevan.”

Vuosikymmeniä myöhemmin isän päätös ei jätä Tytärtä rauhaan. Millä oikeudella isä on jäänyt Saksaan opiskelemaan, ottanut vastaan kaikki stipendit ja ilmaiset matkaliput, millä oikeudella lomaillut ja vaeltanut Alpeilla, kun samaan aikaan hänen kaverinsa ovat maanneet jossain mutaisen juoksuhaudan pohjalla.

Ei auta, Tyttären on lähdettävä tien päälle halki sotivan Euroopan ja Kolmannen valtakunnan, kohti isää ja kesää 1944. Kartturiksi lähtee isän ex-elämänkumppani Tubi ja matkan varrelta liftaavat kyytiin vielä suomalaiset lotat Sylvi ja Bertta. Nyt olisi isän lopultakin vastattava: Millä oikeudella?!!

Ensi-ilta 6.2.2026 klo 18.30. Esitykset jatkuvat 20.3. asti.


Huhtikuu 2026

RIKHARD III

Vallanhimon creme de la creme

Häikäilemätön manipulaattori, Gloucesterin herttua Rikhard, valtaa Tukkateatterin näyttämön huhtikuussa 2026! Tämä kuninkaitten sukulainen, josta ei koskaan pitänyt tulla kuningasta, ei kaihda mitään keinoja saavuttaakseen tavoitteensa: Englannin kruunun.

William Shakespearen kuuluisin kuningasnäytelmä on trilleri vallasta, petoksesta ja moraalittomuudesta. Rikhardin matka valtaistuimelle on kylmäävää ja tappavaa. Kuninkuus tuo tullessaan kauhun ilmapiirin, ja liittolaisia sitoo pelko. Mutta kuinka pitkälle yksi mies voi mennä pitääkseen kiinni kruunusta, jonka hän on varastanut verisin käsin?

Koe länsimaisen teatterin kulmakivi ja näe pahiksista pahin toiminnassa. Tämä on tarina, joka ei jätä ketään kylmäksi.

ENSI-ILTA HUHTIKUUSSA 2026!

Liput kaikkiin tuleviin esityksiin: tukkateatteri.fi/liput