Tukkateatterin lavalla vierailee Improvisaatioteatteri Heitto yhden kokoillan improesityksen verran!
Heitto esittää: Tampere 2035

“Olin niin nuori mullistuksen tapahtumahetkellä, etten muista kaikkea. Vain Nokia-Areenan ja Näsinneulan jäänteet muistuttavat Tampereen loisteliaasta menneisyydestä. Meitä on kaupungissa elossa enää 2000 henkeä, mutta olemme sopeutuneet tähän uuteen maailmaan. 10 vuoden takaiset tapahtumat ovat jättäneet meihin jälkensä, mutta jatkamme eteenpäin. Me olemme vielä täällä.”
Improvisaatioteatteri Heitto singahtaa lauantaina 27.5.2023 Tukkateatterin lavalla tulevaisuuteen – vuoteen 2035! Tuolloin Tamperetta asuttaa enää vajaa 1 % kaupungin aiemmasta väestöstä. Kaiken syynä on 10 vuotta aiemmin tapahtunut ihmiskunnan mullistus. Sen mitä mullistuksessa on tapahtunut päättää yleisö.
Tampere 2035 on improvisoitu esitys, jossa yleisö pääsee osallistumaan esityksen sisältöön. Kaikki mitä lavalla tapahtuu on ennalta suunnittelematonta. Illan aikana päästään näkemään myös muuta improvisaatioteatteria Tampere 2035-esityksen lisäksi.
Improvisaatioteatteri Heitto on vuonna 2015 perustettu ryhmä, joka on vuosien varrella luovinut yrityksen ja inspiraation, tarinoiden ja maailmojen sekä taiteen ja mokailun yhtymäkohdissa.
Esityksen suositusikäraja on 16 vuotta.
PAIKKA: Tukkateatteri (Laukontori 12,Tampere)
AIKA: klo 18. Esityksen kokonaiskesto n. 2h sisältäen väliajan.
LIPUT: 10 €. Myynnissä ovelta tai lippuvarauksella sähköpostitse improheitto@gmail.com
VARAAMALLA LIPUN VARMISTAT PAIKKASI KATSOMOSSA!