5Mannerta

Viidestä tragikoomisesta, unenomaisesta lyhytnäytelmästä koostuva 5Mannerta tutkii ihmisen yksinäisyyttä Eeva-Liisa Mannerin novellien pohjalta.

Grafiikka: Miika Haapakoski

”Että voisiko sitä jäädä tuonne taivaan kannelle, jos aikansa katsoisi. Muuttuisi niinku ääneksi avaruudessa. Ääneksi, jota kukaan ei koskaan kuule.

Paitsi ettei avaruudessa mitään ääntä ole.” -Taivaantuijottaja

Mitä tapahtuu, kun eksynyt pizzakuski keskeyttää erakon mietiskelyn? Voiko kerrostalossa pitää virtahepoa? Tuoko kissa Samuel Job Johansson ilon aran pojan elämään? Kuinka ex-kalastaja tekee vaikutuksen palvomaansa kultinjohtajaan? Löytyykö totuus numeroista, vedestä, tulesta vai pääskysten sirkutuksesta?

5Mannerta on jatko-osa Tukkateatterin syksyn 2022 produktiolle 7Mannerta, joka pohjautui Eeva-Liisa Mannerin novelleihin kokoelmasta Kävelymusiikkia pienille virtahevoille (1957). Nyt näyttämölle herätetään henkiin loputkin teoksen novelleista. Viidessä tragikoomisessa lyhytnäytelmässä arki, fantasia, filosofia ja musiikki sekoittuvat unenomaiseksi kokonaisuudeksi – välillä painajaismaiseksi. Kaiken takana on kysymys elämän mielekkyydestä ja siitä, onko ihminen lopulta aina yksin.

5Mannerta ja 7Mannerta ovat osa Eeva-Liisa Mannerin juhlavuoden 2021 kunniaksi järjestettyä MANNERmainen -hanketta. Novelleja ovat sovittaneet käsikirjoituksiksi Pirkkalaiskirjailijoiden, Kirjoittajayhdistys Viitapiirin ja Tukkateatterin jäsenet: Artemis Kelosaari, Sema Hokkanen, Krista Yrjölä, Laura Liimatainen ja Heikki Vesa. Ensi-ilta on samalla näytelmien kantaesitys. 

Esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma.

Esityksen kesto n. 1h 45h (sis. väliajan)

Työryhmä:

  • Ohjaus: Artemis Kelosaari, Juho Laitinen, Vili Manninen, Tommi Määttä ja Krista Yrjölä 
  • Musiikki ja sävellys: Heikki Lehtonen (tunnusmusiikki), Lauri Kapanen (Veden pitää olla niin syvää) ja Jaakko Mela (Kulhollinen papuja)
  • Äänitys ja miksaus: Pekka Kortelainen (Veden pitää olla niin syvää)
  • Lavastus: työryhmä
  • Lavastuksen tekninen avustaja: Antonio Canals
  • Graafinen suunnittelu, valokuvat ja videot: Miika Haapakoski 
  • Puvustus: Minna Kekkonen, Leena Sievä ja työryhmä
  • Tarpeisto: Niina Hyytiäinen
  • Valosuunnittelu ja -ajo: Aino Tarvainen 
  • Valoajo: Kuura Juntunen
  • Äänisuunnittelu: työryhmä 
  • Ääniteknikot: Pasi Kaartinen ja Roosa Lehtonen
  • Videoajo: Roosa Lehtonen ja Pasi Kaartinen
  • Tuotanto: Katri Häti ja Jaakko Mela
  • Näyttämöllä: Vili Manninen, Maria Mesimetsä, Tommi Määttä, Laura Lehtinen, Anu Leiramo, Kuura Juntunen, Riikka Pietilä, Niko Ranta, Valo Saaristo, Emily Hallfast (ääni)

Näytelmät ja käsikirjoittajat:

  • Sema Hokkanen: Taivaantuijottaja
  • Laura Liimatainen: Samuel
  • Artemis Kelosaari: Kalastaja
  • Krista Yrjölä: Veden pitää olla niin syvää
  • Heikki Vesa: Kulhollinen papuja

Esitysajat

  • la 4.2. Klo 19
  • ti 7.2. klo 19
  • to 9.2. klo 19
  • ti 14.2. klo 19
  • la 18.2. klo 17
  • su 19.2. klo 15
  • ke 22.2. klo 19
  • to 23.2. klo 19
  • ti 28.2. klo 19
  • ke 1.3. klo 19
  • la 4.3. klo 17
  • ke 8.3. klo 19
  • to 9.3. klo 19
  • la 11.3. klo 17

Liput

20 € peruslippu
10 € opiskelijat, eläkeläiset, työttömät

Ryhmät, vähintään 10 henkilöä:
18 € peruslippu
9 € lapset, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät

Osta liput Lippuagentin-verkkokaupasta. Lippuagentista ostettuihin lippuihin lisätään 2-2,50 euron käsittelymaksu sekä maksutapalisä (0,50 € /ostokerta tai +3 % / ostokerta).

Varaa liput kotisivuiltamme löytyvän lomakkeen kautta tai sähköpostitse lippuvaraukset(at)tukkateatteri.fi tai soittamalla p. 041 440 5022 (myös tekstiviesti ja WhatsApp).